Avaus

Täällä ei tapahdu mitään. Täällä ei tulla korjaamaan eikä purkamaan mitään. Ei tule mitään tulkintaa. Ei johtopäätöstä. Tämä on kerran ääninä olleiden sanojen langan vapaa pää. Äänet, jotka kajahtivat aikoinaan siellä täällä maailmankaikkeudessa, jossain avaruuden nurkassa, tai ehkä vain ihmisen mielikuvituksessa. Nyt, kun nämä rivit kulkevat silmiesi ohi, noiden äänten energia on jo kauan sitten haihtunut, ja sivulle on jäänyt vain niiden aavemainen jälki. Ne kaikki ovat vaienneet. Kaikki äänet, ja ehkä koko se maailma ja sen ihmiset. Saattaa olla jopa niin, että mieli, joka aikoinaan tallensi nämä äänet paperille, ei ole hengittänyt pitkään aikaan. Aivan kuten tämä hetki — se, jossa juuri luit tämän lauseen — on jo mennyt, kaikki tämän kirjan hetket ovat menneet. Hetkiä ja kuvia, jotka olisivat hukkuneet maailman tapahtumien kuumeiseen surinaan, jos niitä ei olisi kirjattu tänne. Ne kirjattiin, jotta niistä tulisi silta maailmani ja sinun maailmasi välille. Silta maailmastani — siinä hetkessä kun kirjoitan näitä lauseita — sinun maailmaasi, siinä hetkessä kun istut niitä lukemaan. Tältä puolelta minä puran sanojen langan, ja toiselta puolelta sinä keräät sen. Kuten lapsuudessa, kun Maman purki vanhojen vaatteiden langan, ja me otimme langan ja kiertelimme taloa, jottei se kasaantuisi. Ehkä sinun sukupolvesi tuli muutaman vuoden myöhässä tuohon lankamaailmaan, mutta kuvittele, että jossakin maailman nurkassa lapset kerran leikkivät noin. Nyt minä puran sanojen langan, ja sinä ota se ja vie se omaan maailmaasi, jottei se kasaannu täällä, omassa maailmassani.